sunnuntai 25. syyskuuta 2016

PARAS LETTUTAIKINA

lettu1

lettu2



PARAS LETTUTAIKINA
n. 7-8 kpl 

5 dl maitoa
2 kananmunaa
2,5 dl vehnäjauhoja
1 tl suolaa
1 rkl sokeria
2 rkl sulatettua voita

voita paistamiseen

Vinkki! Voit halutessasi korvata osan maidosta kivennäisvedellä, niin saat lisärapeutta lettuihin. 

Halusin jakaa sunnuntain kunniaksi teille parhaan lettutaikinaohjeen, joka on yksinkertaisuudessaan älyttömän hyvä. Olen jo pitkään vannonut pannukakkujen nimeen, mutta vaihtelun vuoksi olen lähiaikoina paistellut vohveleita ja nyt pitkästä aikaa myös lettuja. Ehkä voisi hieman rajoittaa tätä pannari-lettu-vohveli innostusta, mutta minkäs teet kun ne on niin hyviä, varsinkin hillon ja kermavaahdon kera. Kun tällä ohjeella tekee taikinan ja paistaa letut voissa, ei mikään voi mennä pieleen. 

Kivaa sunnuntai-iltaa!

- S


torstai 22. syyskuuta 2016

PELLILLINEN MUSTIKKAPIIRAKKAA

Tein pari viikkoa sitten aivan ihanaa mustikkapiirakkaa kokonaisen pellillisen. Siitä riitti hyvin vieraille, omille vanhemmilleni, kotiin pakastimeen ja meille itsellemme herkutteluun. Mustikkapiirakasta on todella montaa erilaista versiota, mutta tämä on ehdottomasti suosikkini mehevyytensä ansiosta. Sovelsin montaa eri ohjetta ja tässä lopullinen versio. Jos olette olleet mustikkametsällä, niin suosittelen kokeilemaan tätä perinteistä herkkua.

mustikka2

mustikka1


MUSTIKKAPIIRAKKA
(pellillinen)

250 g voita
8 dl vehnäjauhoja
3,5 dl sokeria
2 tl leivinjauhetta
1,5 tl ruokasoodaa
2 tl vaniljasokeria
2 dl piimää
2 kananmunia

n. 5 dl mustikoita
1 rkl perunajauhoja 

1. Sulata voi kattilassa.
2. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää jäähtynyt voi joukkoon.
3. Ota tässä vaiheessa pieni osa taikinaa sivuun, joka lopuksi murustellaan piirakan päälle.
4. Lisää isompaan, pohjalle tulevaan taikinaan piimä ja kananmunat.
5. Levitä pohjataikina uunipellille leivinpaperin päälle.
6. Sekoita perunajauho jäisten mustikoiden kanssa ja lisää ne tasaisesti pohjan päälle.
7. Murustele pienempi osa taikinaa piirakan päälle.
8. Paista 200 asteisessa uunissa 20-30 minuuttia.
9. Nauti <3

mustikka3

Kertokaa ihmeessä, jos kokeilette näitä reseptejä. Aina on kiva kuulla onnistuiko teidän leipomukset ja mitä te niistä tykkäsitte. 

- S