keskiviikko 31. elokuuta 2016

NEW YORKIN JUUSTOKAKKU

Olen ihan rakastunut juustokakkuihin, mutta erityisesti näihin paistettuihin versioihin. Olen pitkään tehnyt aina silloin tällöin paistettua valkosuklaajuustokakkua brownies pohjalla, mutta nyt päätin kokeilla vähän erilaista kakkua vaihtelun vuoksi. Pinterestissä ja muuallakin netissä on paljon näkynyt näitä New Yorkin juustokakkuja ja päätin nyt jakaa teille myös oman versioni tästä. Kakun koristeeksi pääsi tällä kertaa pensasmustikat. Seuraavan kerran kun teen taas valkosuklaajuustokakkua brownies pohjalla, yritän muistaa jakaa teille myös sen super herkullisen ohjeen. Mutta kokeilkaa tätäkin ihmeessä!

newyorkcake2



NEW YORKIN JUUSTOKAKKU

Pohja:
250 g digestivekeksejä
90 g voita

Täyte:
600 g tuorejuustoa
1 prk maitorahkaa
1 dl maissitärkkelystä
3 tl vaniljasokeria
1 dl sokeria
3 kananmunaa
1 dl kuohukermaa
200 g valkosuklaata

Päälle:
pensasmustikoita


aineet

1. Laita irtopohjavuoan pohjalle leivinpaperi ja voitele reunat.
2. Murskaa keksit blenderissä hienoksi ja sulata voi. Sekoita voi ja keksimurut keskenään ja painele seos tasaisesti vuuan pohjalle.
3. Paista pohjaa uunin keskitasolla 175 asteessa 10 minuuttia.
4. Vatkaa kulhossa tehosekoittimella tuorejuustot ja maitorahka kuohkeaksi seokseksi. Lisää joukkoon myös kerma, sokerit sekä maissitärkkelys ja jatka vatkaamista.
5. Lisää munat yksitellen joukkoon ja sekoita kunnolla.
6. Sulata suklaa ja sekoita sekin hyvin täytteen joukkoon.
7. Kaada täyte pohjan päälle ja paista 200 asteisessa uunissa noin 30 minuuttia. 
8. Kun kakku on jäähtynyt, laita se vielä yöksi jääkaappiin jähmettymään. 

Kivoja kakkuhetkiä! :)

- S

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti