Näytetään tekstit, joissa on tunniste Viikonloppu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Viikonloppu. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 29. toukokuuta 2016

MINUN VIIKONLOPPUNI

Tällä hetkellä makaan sohvalla ja olen totaalisen katki. Eilen oltiin katsomassa JVG:tä Hartwall arenalla, joten ilta venyi aika pitkäksi ja nyt on hieman väsynyt olo. Keikka oli juuri sellainen kuin odotinkin - kaikki hittibiisit tuli kuultua ja meno oli todella hyvä. Välillä saattoi kyllä unohtaa minkä esiintyjän keikalla ollaan, kun lähes jokaisessa biisissä oli vähintään yksi artisti fiittaamassa. Lavalla näkyi Jaren ja VilleGallen lisäksi Cheek, Sanni, Anssi Kela, Evelina, Robin ja kakskymmentä muuta. Me ollaan selvästi tultu vanhoiksi, kun keikan jälkeen suunnattiin suoraan seuraavalla junalla kohti kotia. Ei vaan tällä kertaa ollut semmosta fiilistä, että olisi jaksanut lähteä jatkoilemaan sen enempää. Kotona vedettiin iltapalaksi vielä vähän viiniä ja pikkuhodarit samalla kun katsottiin Mestarien liigan finaalia. Yleensä en jalkapalloa seuraa ollenkaan, koska en tajua siitä yhtikäs mitään, mutta kyllä tuo nyt piti katsoa kun kerran sattui tv:stä tulemaan.

IMG_7525


P5280056


Tämä sunnuntai on ollut kyllä todella rento ja kiva päivä. Olen katsonut yhden leffan ja muutaman jakson Frendejä Netflixistä ja lisäksi hieman siivoillut kotia sekä pessyt pyykkiä. Perus sunnuntai hommaa. Kutkuttaisi vielä katsoa muutama jakso lisää Frendejä, mutta tuossa vieressä odottaisi myös kivan kokoinen kasa vaatteita silitettäväksi, jotka pitäisi pakata jo pian laukkuun. Olen nimittäin huomenna lähdössä taas reissuun, kummityttöni synttäreille. Bussi lähtee aamulla kohti Poria ja siellä olisi tarkoitus olla muutama päivä. Tällä hetkellä on aivan veto pois, joten laukun pakkaaminen tai reissaaminen ei kuulosta nyt yhtään houkuttelevalta. Frendien lisäksi tekisi mieli katsoa Pinterestiä, jos sieltä löytyisi uusia ideoita tulevaan kämppään. Voisin vaikka joka päivä käydä kaupungilla kiertelemässä sisustusliikkeissä ja hipelöimässä jokaista tavaraa, mutta ehkä vasta muuton lähestyessä tai sen jälkeen olisi suositeltavaa mennä altistamaan itsensä kiusauksille. Ostoslista on nimittäin yhtä pitkä kuin mun mielikuvitus.

IMG_7531


Ajattelin, että tästä viikonlopusta olisi tullut paljon kuvamateriaalia, mutta ei sitä muista eikä jaksa kuvata kun on kokoajan menossa jossain. Joten nyt joudutte tyytymään muutamaan hassuun kännykkäräpsyyn. Onhan suunnitellut ja taitavasti muokatut kuvat hienoja, mutta niistä puuttuu se rosoisuus, jota itse välillä kaipaan. Ehkä näissä minun kuvissani näkyy sitten se kontrasti niille ammattimaisille valokuville, joita netti on tulvillaan.

P5280093


Rauhallista sunnuntaita kaikille ja mukavaa alkavaa viikkoa!

- S

perjantai 27. toukokuuta 2016

WEEKEND INSPO

Ihanaa alkanutta viikonloppua kaikille! Tätä viikonloppua on odotettu pitkään, koska vihdoin minulla ja miehelläni on yhteinen vapaa viikonloppu pitkästä aikaa. Harvoin on enää tällaista luxusta, että molemmat viettäisi yhteistä vapaata viikonloppua. Työ, kouluhommat ja muut menot menee lähes aina ristiin, niin on vaikea järjestää yhteistä aikaa oikein suunnitellusti. Tänään on luvassa aika rentoa ohjelmaa, sillä illalla on naapurini Me&I -kutsut, jonne olen luvannut leipoa jotain herkkuja. Muuten ajattelin tänään lähinnä löhöillä ja katsoa netflixiä. Huomenna luvassa on JVG:n keikka Hartwallilla, joten päivästä tulee varmasti super kiva!
Viimeisen viikon aikana on tullut mentyä pää kolmantena jalkana kokoajan. Alku viikosta käytiin Tampereella sukuloimassa ja oli kyllä kaikin puolin hyvä reissu. Aurinko paistoi todella kuumasti kokoajan, joten oli ihana viettää aikaa ulkona puistoissa istuen. Se on jännä miten erilaiselta ilmasto tuntuu Tampereellakin, kun siellä ei ole merituulta viilentämässä. Minusta on tässä vuosien aikana kasvanut kunnon Tampere fani ja salainen haaveeni on muuttaa sinne joskus tulevaisuudessa.

Kesän bucket list sai myös jo muutaman check-merkinnän, kun kävin testaamassa ensimmäistä kertaa Tampereen kehutun siipiravintolan ja Pyynikin munkkikahvilan. Oli kyllä kaiken sen ylistyksen arvoisia paikkoja ja suosittelen ehdottomasti käymään, jos ette ole koskaan päässeet testaamaan. Niistä munkeista en nyt niin ylistäviä sanoja sanoisi, sillä aika tavallisia munkkejahan ne oli, mutta ehkä odotukset lisäsivät hieman maukkautta niihinkin. :D


Viikonlopun jälkeen ajattelin ottaa uuden aluevaltauksen ja tehdä meikkipostauksen. Yritän parhaani mukaan toteuttaa sen hyvin, mutta nähtäväksi jää mitä siitä tulee. Sen lisäksi tulee varmasti lisää leivontajuttuja, perus kuulumisia ja asukuvia. Pysykää siis kuulolla, jos aiheet kiinnostavat!


Minun viikonloppuni tulee sisältämään rauhallisia aamuja, paljon ruokaa, musiikkia, juhlaa, auringon paistetta ja iloista mieltä. Mitä sinun viikonloppusi pitää sisällään?

- S